Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

22.04.2022

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist, asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten toukokuun puoluekokouksessa Turussa.

- Suomella on edessään monia tärkeitä ja suuria valintoja, jotka koskevat turvallisuuttamme, huoltovarmuuttamme, energiasaantiamme ja uutta arkeamme muuttuvassa maailmassa. Vallitseva tilanne on meille suuri haaste, mutta haluan olla mukana ajamassa RKP:n arvoja tässä työssä, Bergqvist sanoo.

Monien ratkaisevien päätösten lisäksi vajaan vuoden kuluttua järjestetään myös eduskuntavaalit.

- Varsinkin koronapandemian aikana on käynyt selväksi, että RKP:n ajamalle politiikalle on kova kysyntä. Olen kiitollinen saadessani olla mukana edistämässä RKP:n politiikkaa varapuheenjohtajana ja toivon saavani luottamusta jatkaa tätä työtä, Bergqvist sanoo.

Bergqvist on toiminut RKP:n varapuheenjohtajana vuodesta 2017 ja valittiin kansanedustajaksi Varsinais-Suomen vaalipiiristä huhtikuussa 2019. RKP:n puoluekokous pidetään 21-22. toukokuuta Turussa.