Bergqvist: NATO-jäsenyyden hakeminen on oikea päätös

16.05.2022

Eduskunnassa on tänään käyty historiallinen lähetekeskustelu suomalaisesta NATO-jäsenyydestä. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) tukee päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä ja korosti puheessaan suomalaisten kykyä vastata kriiseihin.

- Muistot aikaisemmista sodista ovat jättäneet jälkensä siihen, miten me suomalaiset suhtaudumme kriiseihin. Suomalaiset osaavat olla rationaalisia tarvittaessa ja nyt, jos joskus tälle on tarvetta. Liitymme Natoon maamme parhaaksi, rauhan, vapauden ja kaikkien suomalaisten turvallisuuden puolesta, Bergqvist sanoo.

Bergqvist korosti puheessaan, että RKP on jo pitkään puhunut Natoon liittymisen puolesta ja että NATO sinänsä ei ole Suomelle mitään uutta. Suomi on tehnyt Naton kanssa kumppanuusyhteistyötä jo vuodesta 1994, jolloin Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan.

- Jäsenyyden myötä saamme myös kutsun niihin pöytiin, joissa tärkeitä päätöksiä tehdään. Tällä hetkellä meidän on seurattava näitä keskusteluja sivulta. Tämä on tärkeää Suomen kaltaiselle pienelle maalle, jolla on strategisesti pitkä raja Venäjän kanssa, Bergqvist sanoo.