Bergqvist pitää kiinteistöverouudistusta täysin järjettömänä – saaristoon ehdotetaan jopa 244 prosentin korotus kiinteistöjen verotusarvoon

31.03.2022

Hallitusohjelman mukaisesti toteutetaan kiinteistöverouudistus, jossa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon maapohjan ja rakennusten markkina-arvo. Kansanedustaja Sandra Bergqvist (RKP) suhtautuu erittäin kriittisesti lausuntokierroksella olevaan ehdotukseen. RKP ei ole hyväksynyt lausuntokierroksella olevaa kiinteistöverouudistuksen ehdotusta.

- Syksystä 2019 lähtien, kun kiinteistöveroa sokkikorotettiin saaristossa, olemme odottaneet kiinteistöverouudistusta, joka olisi oikeudenmukaisempi. Lausunnolla oleva ehdotus on kuitenkin katastrofi niille, jotka asuvat ja omistavat kiinteistöjä tai tontteja saaristossa, Bergqvist sanoo.

Uudistus sisältää muutoksia kiinteistöveron pohjana olevan verotusarvon laskentaan, . Lisäksi haja-asutusalueilla ehdotetaan rakentamattomien tonttien merkittävää verotusarvon korotusta.

- Varsinkin saaristossa ehdotus merkitsee valtavaa kiinteistöveron korotusta. Uudet rantatonteille rakennetut vapaa-ajan asunnot nostavat hintoja - osittain johtuen vapaa-ajan tonttien maksukykyisistä ostajista ja siitä, että, etäisyydet tekevät rakentamisesta saaristossa paljon kalliimpaa. Tällä ei ole mitään tekemistä paikallisen tulotason kanssa ja se luo suuria haasteita saaristoväestölle. Ehdotus on täysin saaristolain hengen vastainen, Bergqvist sanoo.

Bergqvist korostaa, että asumiskustannukset haja-asutusalueilla ja saaristossa ovat jo nousseet rajusti korkeiden polttoainehintojen ja lämmityskustannusten vuoksi.

- Kiinteistöveron sokkikorotus rajusti kohonneiden elinkustannusten lisäksi johtaa monille täysin kestämättömään taloudelliseen tilanteeseen, koska kiinteistövero ei ota lainkaan huomioon kiinteistönomistajien tuloja. RKP on todennut tämän selkeästi kerta toisensa jälkeen, mutta ei ole saanut ymmärrystä muilta hallituspuolueilta. Tämä ehdotus tarkoittaa, että monet joutuvat myymään talonsa ja kiinteistönsä. Tätä ei voida hyväksyä, Bergqvist sanoo.

Lausuntokierroksella olevasta hallituksen esityksestä voi antaa palautetta 20. toukokuuta saakka, ja tavoitteena on, että lakiehdotus annettaisiin eduskunnalle kevätistuntokaudella 2022.